Silvent's engineers having a meeting.

Silventin tarina

Kuinka kaikki alkoi. Meluisa teollisuudenala vaati uudenlaista teknologiaa.

1970-luvun alussa kävi ilmi, että monet teollisuustyönte-kijät kärsivät kuulon heikkenemisestä. Näin ollen Ruotsin työmarkkinaosapuolet perustivat projektiryhmän, jonka tehtävänä oli tutkia tätä ongelmaa ja tehdä ehdotuksia melun vähentämiseksi. Akustiikkainsinööri Stig Ingemansson sai tehtäväkseen johtaa hanketta.

Old pictures of Silvent's founder Peder Ekberg and engineer Stig Andersson.

1976 − Lähtötilanne

Saadakseen lisätietoa ongelmasta projektiryhmä aloitti kenttätutkimukset ja mittaukset Ruotsin tuotantoteollisuudessa. Kävi ilmi, että lähes kaikilla toimialoilla oli meluongelmia eli melutasot ylittivät 85 dB(A):n arvon. Paineilmalla puhaltaminen oli yksi eniten melua tuottavista prosesseista. Todettiin, että monet yritykset käyttivät tavallisia kupariputkia eli avoputkia, paineilmalla tehtävään puhdistukseen, kuivaukseen, jäähdytykseen, kuljetukseen ja lajitteluun. Tai vaihtoehtoisesti he käyttivät paineilmapistooleita, joiden toimintaperiaate oli sama kuin avoputkessa.
Analysoitaessa muita markkinoita Euroopassa ja Yhdysvalloissa havaittiin, että niillä oli käytössä sama menetelmä. Paineilmalla puhaltamisessa avoputken läpi on ongelmana suurempi ilman turbulenssi, joka syntyy heti ilman poistuessa putkesta. Tämä johtaa erittäin korkeisiin ja haitallisiin melutasoihin. Projektiryhmä ymmärsi, että oli kehitettävä uusi ratkaisu, jos haluttiin vähentää melutasoja ja estää kuulon heikkeneminen.

Silvent's first air nozzle, SILVENT 209.

1978 − Silvent-prototyyppi patentoidaan

Ratkaisun aikaansaaminen oli haastavaa. Alalla ei ollut aikaisempaa tutkimusta eikä simulaatio-ohjelmistoa. Lisäksi prototyyppien tuotanto oli sekä aikaa vievää että vaikeaa. Useiden kehitysvuosien jälkeen konserni kehitti vuonna 1978 prototyypin, jossa käytettiin teknologiaa, joka vähensi merkittävästi melutasoa puhalluksen aikana. Prototyyppi patentoitiin ja sille annettiin nimeksi Silvent, joka oli lyhenne latinan kielen sanoista ”silencum ventum”, eli hiljainen tuuli. Tämä prototyyppi kuuluu edelleen paineilmasuutinvalikoimaamme tuotenimellä SILVENT 209.

1989 − Silvent perustetaan

Koska projektia johtanut Ingemansson ei ollut koskaan kiinnostunut paineilmasuuttimien myynnistä, hän myi Silvent-prototyypin patenttioikeudet. Muutamaan vuoteen ei tapahtunut mitään kehitystä. Iso läpimurto tapahtui kuitenkin vuonna 1989, kun Peder Ekberg ja Åke Elias-son perustivat Silvent AB -yhtiön. Heidän intohimonsa ja keskittymisensä tuotekehitykseen saivat yhä useammat suuret yritykset ympäri maailmaa tutustumaan Silventtiin ja sen ainutlaatuisiin paineilmasuuttimiin. Menestystarina oli saanut alkunsa.

FAKTOJA SILVENT 209 SUUTTIMESTA

List checkmark
Maailman ensimmäinen patentoitu paineilmasuutin
List checkmark
Korvaa 4 mm:n avoputken
List checkmark
Vähentää melutasoa 15 dB(A)
List checkmark
37 prosentin energiansäästöt
List checkmark
Satojatuhansia asennuksia vuodesta 1989 lähtien
List checkmark
Edelleen myydyin tuotteemme, vaikka monet asiakkaistamme käyttävät nykyisin SILVENT 209 L-S -suutinta

Joitakin tuotteitamme